Junya Lek Yimprasert Migrant Workers Union, Thailand Käännös: Heli Kontio
Mistä marjanpoimintakiistassa oikein on kysymys?
Marjanpoimintakiista alkoi osaltani viikko sitten, kun Suomessa olevat thaimaalaiset marjanpoimijat ottivat minuun yhteyttä ja pyysivät minua järjestämään apua heidän ja heidän työnantajansa välille syntyneeseen kiistaan. Menimme Saarijärven pieneen kaupunkiin, jossa marjanpoimijat pitivät tukikohtaansa. Mukana oli allekirjoittaneen lisäksi ihmisoikeusasioihin erikoistunut juristi Ville Hoikkala ja Vasemmistoliiton nuorten puheenjohtaja Li Andersson.
Syyskuun 10. päivä me kolme, ja joukko aktivisteja saavuimme marjanpoimijoiden leiriin Saarijärvelle, jossa näimme, minkälaisissa olosuhteissa nämä turistiviisumilla Suomeen saapuneet, ”itsenäisinä yrittäjinä” toimivat marjanpoimijat elävät. Vaikka heidän viisumissaan lukee, että he ovat täällä ”turisteina”, heidän elinolosuhteensa ovat hälyttävän kaukana ”turistin” matkaolosuhteista.
Leirimajoitusta Saarijärvellä
Saarijärven ”leiri”, kuten marjanpoimijat majoitustaan yleisesti kutsuvat, on suomalaisen perheen asuinpaikka, johon kuuluu vanha koulu ja asunto. Perhe on vuokrannut nämä tilat thaipoimijoille majoitustilaksi ansaitakseen vähän ylimääräistä rahaa. Thaipoimijoita on 73, joten tilaa on hyvin niukasti, ja asumisolosuhteet todella ahtaat. Muutama poimija joutuu nukkumaan katetussa peräkärryssä ulkona.
Marjanpoimijat kertovat, että ”leiri” ei ole mitenkään poikkeuksellinen, sillä useimmissa marjanpoimijoiden majapaikoissa elinolosuhteet ovat yhtä ahtaat. He joutuvat jonottamaan vessaan, keittiöön ja suihkuun. Majapaikassa on vain yksi suihku 73 marjanpoimijaa kohti. Nukkuminen on vaikeaa tässä ahtaassa yhteismajoituksessa, koska jotkut syövät tai käyvät suihkussa pakon sanelemana myöhään yöllä. Aamulla poimijat heräävät kolmen tai neljän aikaan. Jotkut nukkuvat mieluummin autossa tai peräkärryssä yksinkertaisesti saadakseen nukutuksi.
Marjanpoimijat näyttävät laihoilta – syöminen ja lepääminen on vaikeaa, koska he ovat metsässä 13-15 tuntia päivässä, ja marjat ovat kaukana majapaikoista. Joinain päivinä marjapaikkoja löytääkseen on ajettava yli sata kilometriä.
Poimijat kertovat, että he nukkuvat keskimäärin kolme-neljä tuntia yössä. Joukossa ei ole yhtään poimijaa, joka olisi nukkunut yli viisi tuntia yössä sen jälkeen, kun he ovat tulleet Suomeen 29.-30. heinäkuuta.
”Palautamme teidät Thaimaahan” – poliisi kutsutaan paikalle
10.syyskuuta yrityksen edustaja tuli leiriin ja ilmoitti marjanpoimijoille, että viiden viikon työstä ei kenellekään ole kertynyt yhtään voittoa, kun poimijoiden kulut vähennetään heidän hankkimistaan ansioista. Yrityksen edustajan mukaan kuluja vähennettäisiin ansioista jopa 2900 euroa henkeä kohti. Osa poimijoista ei olisi yrityksen mukaan edes poiminut tarpeeksi marjoja kattaakseen yrityksen esittämät kulut.
Poimijat närkästyivät ja hermostuivat yrityksen edustajan ilmoituksesta, koska he kaikki olivat ottaneet lainaa yli 100000 Thai Bahtia (n. 2400 €) maksaakseen Ber-Exin edustajalle Suomen matkasta. Lisäksi heille koitui huomattavia lisäkustannuksia mm. työluvista Thaimaan päässä. Lisäkustannuksia koitui myös työvälineiden hankinnasta, lääkkeiden ostosta ym. matkavalmisteluista. Osa poimijoista oli ottanut Ber-Exin edustajalta lainaa, koska sitä tarjottiin. Ber-Exin edustajan lainan korko on 3-5 prosenttia.
Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että Ber-Exin edustaja ilmoitti hankkivansa linja-auton, palauttavansa työntekijät Thaimaahan ja soittavansa poliisin paikalle. Samana iltapäivänä poliisit ja linja-auto tulivat paikalle. Yhtiön edustaja pyysi heitä häätämään marjanpoimijat leiristä ja takavarikoimaan yhtiön autot pois poimijoilta.
Poliisit toimivat kuitenkin asiallisesti tilanteessa ja sanoivat, että heillä ei ole oikeutta häätää poimijoita pois ”leiristä”, vaan lähdön on tapahduttava vapaaehtoisesti.
Koska yhtiö toimi omavaltaisesti ja tylysti asiassa, poimijat päättivät jäädä Saarijärvelle puolustamaan oikeuksiaan. He tekivät rikosilmoituksen ihmiskaupan kohteeksi joutumisestaan Saarijärven poliisille asianajaja Ville Hoikkalan avustuksella 11.syyskuuta. 50 marjanpoimijaa teki poliisille rikosilmoituksen Ber-Ex –yhtiön toiminnasta.Nämä 50 thaimaalaista marjanpoimijaa ovat osa siitä 350 marjanpoimijan joukosta, joista jokainen maksoi Ber-Exin edustajalle Arctic –yhtiölle Thaimaassa 68000 Thai Bahtia kukin (n.1600€). Yhtiön edustajat Thaimaassa lupasivat kuljettaa poimijat paremmille marjapaikoille, jos marjoja ei ole riittävästi sen hetkisessä poimintapaikassa. Lisäksi edustajat olivat kertoneet poimijoille, että tänä vuonna marjoja on paljon, että yhtiöllä olisi ihmisiä mukana opastamaan poimijoita marjapaikoille, ja että yhtiö maksaisi ennakkoon sata euroa viikossa käyttörahaa poimijoille. Yritys oli ilmoittanut, että poimijoiden on valmistettava itse ruokansa ja maksettava auton vuokrauksesta ja majoituksesta päivässä 16€.
Kokonaiskustannukset Suomen marjamatkasta jokaiselle marjanpoimijalle ovat yhteensä vähintään 100 000 Thai Bahtia (n.2400€).
Tulo Suomeen ja elinolosuhteet Suomessa
Kun poimijat tulivat Suomeen, Ber-Exin edustajan lupaukset osoittautuivat katteettomiksi. Poimijat majoitettiin ahtaisiin ”leireihin”, marjoja ei välttämättä ollut. Poimijoita ei neuvonut kukaan, mistä marjoja löytää, eikä yhtiö poimijoiden pyynnöistä huolimatta suostunut siirtämään heitä muualle etsimään parempia marjapaikkoja.
Yhtiön edustaja oli luvannut ennakkomaksua auton polttoaineeseen, majoitukseen ja ruokaan sata euroa viikossa. Todellisuudessa summa oli 50-70 euroa, josta majoituksen, auton vuokran, prepaid-puhelinkorttien ja polttoainekulujen jälkeen jäi ruokaan käytettäväksi vain muutama euro. Käytännössä moni poimijoista eli pelkillä pikanuudeleilla ja riisillä, joita he olivat tuoneet mukanaan Thaimaasta. Sanomattakin on selvää, että pikanuudelidieetillä jokaisen poimijan paino putosi kolmesta viiteen kiloa kuluneen viiden viikon aikana. Monet poimijoista keräsivät sieniä ja kalastivat saadakseen lisää ruokaa.
Näistä viidestäkymmenestä poimijasta 45 vietiin ensin Juvalle ja viisi heistä vietiin Kuhmoon, ennen kuin heidät vietiin Saarijärvelle. Juvalla marjoja poimineet pyysivät viikon jälkeen siirtoa muualle, koska marjoja ei ollut paljon. Yritys vastasi poimijoille,että siirto ei ole mahdollinen, ja että jos heitä ei miellytä poimia marjoja, heidät palautetaan takaisin Thaimaahan. Marjanpoimijat pelkäsivät, että yritys toteuttaa uhkauksensa. Siksi monet heistä ajoivat pitkiä kilometrimääriä etsiessään marjoja ja melkein jokainen heistä nukkui autossa metsässä säästääkseen polttoainekustannuksia. Tästä huolimatta yritys peri heiltä kaikilta 16 euroa majoituskustannuksia päivässä.
Marjoista poimijalle maksettava hinta on tänä vuonna alhaisempi kuin aiemmin. Mustikasta maksettiin aiemmin 2€/kg poimijalle, mutta tänä vuonna vain 1,4€/kg. Poimijat haluaisivat jäädä Juvan ”leiriin”, koska nyt on paras puolukka-aika, ja poimijoiden mukaan puolukoita on paljon ”leirin” ympäristössä.
Kaikista ongelmista huolimatta, poimijat keräsivät Ber-Ex –yhtiölle marjoja viiden viikon aikana yli 80 000 kiloa. Rahaa he eivät ole nähneet senttiäkään poimimistaan marjoista. Lopulta kaksi ”leiriä” siirrettiin toiseen paikkaan, koska marjoja ei löytynyt tarpeeksi. Kahdeksan poimijaa siirrettiin Lieksaan. Kommunikaatio poimijoiden ja Ber-Ex –yhtiön välillä kärjistyi , jolloin Lieksaan siirrettyjen poimijoiden puhemies soitti minulle. Hän kertoi, kuinka poimijat olivat kertoneet yritykselle veloistaan, ja kuinka mahdoton tilanne oli heille. Monet poimijoista ovat perheellisiä, ja monet ovat pantanneet maitaan ja kotitilansa Suomen matkaa varten. Lieksasta soittanut marjanpoimija sanoi, että Ber-Ex –yhtiön edustajat sanovat kyllä ymmärtävänsä poimijoiden huolen. Silti yrityksen asenne tuntui olevan vihamielinen, ja poimijoita haukuttiin laiskoiksi. Lisäksi yrityksen edustajat moittivat poimijoita riidanhaastajiksi, jotka ovat tulleet tänne vain aiheuttamaan hankaluuksia. 
”Päätimme ryhtyä toimenpiteisiin Ber-Ex –yritystä vastaan, koska koemme, että meillä on oikeus pyytää oikeudenmukaista kohtelua ja korvausta tekemästämme työstä. Tärkein asia kuitenkin on, että haluamme käyttää oikeuttamme tulla kohdelluksi ihmisarvoisesti, kansainvälisten ihmisoikeuksien periaatteiden mukaan. Sen vuoksi päätimme jäädä Suomeen ja pyytää oikeutta täällä.”
Thaimaasta lähtee vuosittain tuhansia toiveikkaita Pohjoismaihin, lähinnä Ruotsiin ja Suomeen sesonkityöhön poimimaan marjoja. Molempien maiden (metsä)marjateollisuus toimii täysin thaimaalaisten marjanpoimijoiden varassa. Ruotsiin lähtevien marjanpoimijoiden kustannukset ovat henkeä kohti hieman korkeammat kuin Suomeen tulevien. Molemmissa maissa on tänä vuonna puhjennut erimielisyyksiä marjayritysten ja poimijoiden kesken. Poimijat ovat täysin ”lainsuojattomia”, eivätkä Suomen eikä Thaimaan viranomaiset ole kiinnostuneet heidän oikeuksistaan riitatilanteissa.
Esimerkkinä mainittakoon tässä, että Thaimaan suurlähetystö ei ole osoittanut kiinnostusta puuttua oman maansa kansalaisten ongelmiin, yhteydenotoistamme huolimatta. Suurlähetystön edustajat vain mainitsivat, että he saavat yhteydenottoja joka vuosi Suomessa olevilta marjanpoimijoilta. Lisäksi lähetystön kolme työntekijää kävi tapaamassa Saarijärven 50 marjanpoimijaa 13.syyskuuta, jolloin he lahjoittivat pikanuudeleita marjanpoimijoille. Heidän asenteestaan marjanpoimijoita kohtaan kuitenkin kertoo keski-ikäinen thaipoimija seuraavasti: ”Se suurlähetystön rouva kutsui minua thaikielen termillä luuk (tarkoittaa lasta; thaikieli osoittaa myös yhteiskunnalisen aseman – luuk voi tarkoittaa myös alempiarvoista henkilöä yhteiskunnallisessa hierarkiassa), vaikka olen varmasti rouvaa vanhempi!”
Koska viranomaiset eivät tunnu olevan kiinnostuneita thaimaalaisten marjanpoimijoiden asemasta Thaimaassa eikä Suomessa, nämä 50 marjanpoimijaa ottivat yhteyttä kansalaisyhteiskunnan toimijoihin saadakseen äänensä kuuluviin. Nämä 50 marjanpoimijaa eivät ole ”laiskoja”, ja monella heistä marjanpoimintakokemusta sekä Suomesta että Ruotsista aiemmilta vuosilta. He tietävät, mitä odottaa täällä. Onko Suomen kaltaisella maalla, joka on ihmisoikeusasioiden edelläkävijä kansainvälisesti, varaa sallia tällainen moderni orjuuden muoto? Thaimaasta tänne tulevien marjanpoimijoiden kohdalla on kyse kansainvälisen liiketoiminnan riskien jakautumisesta. Nykytilanteessa suhteellisesti suurimmat riskit kaatuvat heikoimpien, eli marjanpoimijoiden niskaan. Riskien jakaminen tasaisemmin eli thaipoimijoiden aseman parantaminen on ensiarvoisen tärkeää kaikkien osapuolten kannalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti